Talous, korona, ketterä tulevaisuus ja kaikista huolehtiminen

Miten startup-yritykset voivat auttaa Suomea? Mitä voimme oppia koronapandemiasta ja miten maailma muuttuu? Vaikka puhun paljon taloudesta, arvojeni ytimessä on, että jokaista pitää auttaa ja kaikista huolehtia. Hyvinvointivaltio on mahtava asia ja meillä on varaa siihen. Mitä useampi nousee passivoivasta köyhyyskuopasta, sitä paremmin taloudella menee.

Hupparihörhö ja bisnesmies -kirja teki minusta Hupparihörhön. Porhoille suunnattu teos esitteli uudenlaista yrittämistä ja saikin kiitosta kaiken maailman vuorineuvoksilta. Kirjan julkaisun jälkeen laitoin yhteen perinteisiä firmoja ja startupeja ja opin kunnioittamaan myös tavallisia bisneksiä.

“Uskon vilpittömästi, että bisnesmiehen ja hupparihörhön kohdatessa syntyy kipinöitä, joista syttyy uusia ideoita ja energiaa koko yhteiskuntaan. Talous kohenee ja Suomesta tulee kivempi paikka elää ja tehdä bisnestä.

Tämä pamfletti on ensimmäinen suomeksi tehty startupkulttuuria käsittelevä teos. Se on suunnattu perinteisen liikeelämän edustajille ja toivon, että se auttaa ymmärtämään, mistä startupeissa on kyse. Mutta tärkein tavoitteeni on saada bisnesmiehet ja hupparihörhöt innostumaan yhdessä.”

Hupparihörhö ja bisnesmies – Opas startup-kulttuurin ymmärtämiseen (EVA 7.2.2013)

Onko Suomessa rikastuminen kielletty? Ei kielletty, mutta on siitä vaikeaa tehty. Hyvätuloiset maksavat liian vähän veroja, keskiluokka kantaa kaiken taakan ja tasapäistäminen on totta.

”Kun yritysjohtaja tai menestynyt yrittäjä paasaa, että ”Sossu-Suomessa rikastuminen on tehty mahdottomaksi”, hän puhuu itsestään, vaikka hänellä on asiat todella hyvin ja hänen pitäisi puhua köyhistä. Sillä suomalainen verotusjärjestelmä rokottaa eniten köyhyydestä keskiluokkaan pyrkiviä.”

Verotusjärjestelmä pitää köyhät kyykyssä (Suomen Kuvalehti 25.1.2019)

Pari vuotta sitten sain olla ensimmäistä kertaa oikein päätoimittaja. Vierailin Image-lehden tekoälynumeron päätoimittajana ja koska olin startupieni kautta tutustunut esimerkiksi tekstirobotiikkaan, oli pakko jarrutella vaahtohuulia. Arvostelin myös valtionhallinnon tekoälyunelmia. Ja koska elämme sivistyneessä Suomessa, kaltaiseni kriitikko kutsuttiin Tekoälyohjelman loppuraportin julkistukseen ja vedin myös Tietopolitiikkaa käsittelevän foorumin. Minua on tästä lähtien haukuttu “tekoälydenialistiksi”, mikä on ihan hieno propagandatermi ja lempinimi!

“Tekoäly sitä ja tekoäly tätä. Jokainen aikaansa seuraava bisnesmies ja poliitikko puhuu nyt tekoälystä, vaikka harva täysin ymmärtää, mistä on kyse.

Yritykset kertovat panostavansa ”AI-ratkaisuihin” ja kansakunnan rahaa kaadetaan tekoälyhankkeisiin, joilla on niin hienot tavoitteet, ettei teknologiaa niiden saavuttamiseen ole vielä edes keksitty.

Tekoälykiiman keskellä harva uskaltaa puhaltaa pilliin ja sanoa, että peli on muuttunut mielipuoliseksi. On parempi olla hiljaa, lisätä myyntikalvoihin pari taikasanaa ja toivoa, ettei kupla puhkea, ennen kuin on itse saanut rahat tilille.

Teknologiaa ymmärtävien keskuudessa on kuitenkin nousemassa vastarintaliike. Esimerkiksi ohjelmoijat naureskelevat jatkuvasti äänekkäämmin koodaustaidottomille mutta puheissaan yli-innokkaille ”käsien heiluttelijoille”.”

Tekoäly: Miksi sitä ei ymmärretä? – ”Tekoäly on kuin turboahdin ICT-moottorissa – tai ehkä se on kuin Kippari Kallen pinaatti" (Image 12/2018)

Kun ihmiset pakotettiin etätöihin, se oli ihmeellisen helppoa. Viime kesänä pohdin Image-lehdessä, mitä tämä kotona puuhaaminen tarkoittaa ja miten se muuttaa tapaamme tehdä hommia.

Vielä helmikuussa istuimme aamu-, päivä- ja iltapäiväpalavereissa ja näyttelimme tärkeää. Pukeuduimme työvaatteisiin ja hissihymyyn, ohjelmoimme päivämme sekuntikellolla ja raahasimme lapsemme hoitoon epäinhimillisen aikaisin vain, jotta ehtisimme lusia riittävät tunnit työpaikalla.

Tuo häsellys tuntuu nyt absurdilta. Miksi haluaisimme palata vanhaan maailmaan, jos se on kömpelöä, aikaa vievää ja tehotonta?

Miksi palaisimme toimistolle? Koronapandemia teki utopiasta realismia (Image 8/2020)

Ylen loistava Logged in -sarja ja siitä seurannut keskustelu paljasti, kuinka kylmäsydämisesti ja raa’asti moni suomalainen suhtautuu heikko-osaisiin. Mistä kova asenne johtuu? Ehkä siitä, että jokainen meistä voi horjahtaa, ei tarvita kuin vähän huonoa onnea. Mutta emme halua myöntää haavoittuvuuttamme.

Kuvittelevatko nämä pärjääjät, että Patrik on oikeasti tyytyväinen elämäänsä? Että mies on tosissaan kertoessaan pärjäävänsä hienosti muutamalla satasella ja huolestuvansa vasta sitten, jos alkaa laihtua? Kuinka tyhmä ja kylmä sydän voi olla, jos ei näe uljautta siinä, että rankassakin jamassa sarjan sankari jaksaa heittää läppää tilanteestaan?

Talven tärkein sarja paljasti suhtautumisemme heikko-osaisiin (Suomen Kuvalehti 16.2.2020)

Hetki sitten Sanna Marin erehtyi pohtimaan, josko työaikaa voisi lyhentää. Siitäkös suututtiin. Raataminen on Suomessa tabu ja sen kyseenalaistajat räjäyttävät kiukkupommin. Miksei tuottavuuden kasvu voisi näkyä lisääntyneenä vapaa-aikana? Rakastan utopioita.

Olemme rikkaampia kuin koskaan, mutta kiire on jatkuvasti kovempi. Robotisaation paradoksi on, että jokainen robotin tai automaation korvaama ihmistyötunti uhrataan firman tulokselle ja bruttokansantuotteen kasvattamiselle, maapallon kantokyvystä tai ihmisten hyvinvoinnista välittämättä. Jatkuvan kasvun paradigma on hirveä, tuhoon ja stressiin johtava logiikka.

Poliitikko, ethän unelmoi (Suomen Kuvalehti 19.8.2019)